Mistä luovutaan Kainuun hyvinvointialueella?
Kainuun hyvinvointialueen tulevalla valtuustokaudella luottamushenkilöt joutuvat vastaamaan yhä uudelleen samaan kysymykseen: mistä luovutaan? Kainuun hyvinvointialueen taseeseen on kertynyt useita kymmeniä miljoonia euroja alijäämiä. Jokaisen äänestäjän kannattaakin kysyä ehdokkailta, mistä he ovat valmiita luopumaan sen sijaan, että uskoo vaalilupauksiin vaikkapa lyhyemmistä työviikoista. Vaikka väestö Kainuussa vähenee, ikääntyvän ja yhä pidempään elävän väestön palvelutarpeet eivät vähene. Palvelujen…
Poliittinen vai henkilökohtainen vastuu?
Usealla hyvinvointialueella on tällä hetkellä suuria vaikeuksia hoito- ja palvelutakuun kanssa. Kainuussa ongelmia on esimerkiksi pääsyssä perusterveydenhuoltoon, suun terveydenhuoltoon, mielenterveys- ja päihdepalveluihin sekä erikoissairaanhoitoon. Pisimmillään odotusajat palveluihin ovat esimerkiksi suun terveydenhuollossa lähes vuoden. Nykytilanteessa sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakas ei voi kuin kärsiä ja odottaa. Rikosoikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen on todennut, ettei sosiaali- ja terveydenhuollon alibudjetointi…
Omaishoito ansaitsee oman suunnitelmansa Kainuun hyvinvointialueella
Yleisesti voidaan ajatella, että todennäköisesti jokainen ihminen on omaishoitaja jossakin elämänsä vaiheessa. Jos et ole vielä ollut omaishoitaja, sinusta todennäköisesti tulee omaishoitaja tai tarvitset itse omaishoitajaa. Tämän takia omaishoidon kehittäminen on aina ajankohtaista. Omaishoidon tuki on lakisääteinen ja määrärahasidonnainen sosiaalipalvelu. Tällöin laki ei takaa omaishoitajalle subjektiivista oikeutta omaishoidontukeen, vaan riittämätön määräraha voi olla peruste hakemuksen…
Yllättääkö tekninen vaaliliitto aluevaalien jälkeen?
Viime aluevaalien jälkeen Kainuussa nähtiin ns. tekninen vaaliliitto, kun teknisen vaaliliiton muodostivat Kainuun alueen kristillisdemokraatit ja vihreät. Tekninen vaaliliitto tarkoittaa vaalien jälkeistä liittoutumista (koalitiota), jonka keskeinen tavoite on saada vaalitulosta enemmän valtaa luottamuspaikkojen jakautumisessa. Keskeinen ero tavalliseen vaaliliittoon on se, että tavallisesta vaaliliitosta kerrotaan äänestäjälle jo äänestyspaikalla tai -ohjeissa. Vaalien jälkeen puolueet neuvottelevat luottamuspaikkojen jakautumisesta…
Lastensuojelun ei tarvitse olla miljardibisnes
Helsingin Sanomat (5.1.2025) uutisoi, että hyvinvointialueet käyttivät vuonna 2023 arviolta noin 1,1 miljardia euroa lastensuojelun sijaishuoltoon. Taustalla on lastensuojeluilmoitusten määrän kolminkertaistuminen vuodesta 2008, lasten sijoitusten yleistyminen sekä laitoksessa asuvien lasten suhteellisen suuri osuus. Uutisessa arvioidaan, että yhden lapsen vuoden laitossijoitus maksaa noin 100 000–240 000 euroa. Samat kehityssuunnat ovat nähtävissä Kainuussa. Vuonna 1990 kodin ulkopuolelle…
Maksuton perusterveydenhuolto – utopiaa vai arvovalintoja?
Viime aluevaalien alla otin rohkeasti kantaa maksuttoman perusterveydenhuollon puolesta. En ole muuttanut mielipidettäni. Esimerkiksi kokoomusjohtoisessa Helsingin kaupungissa n. 684 000 kuntalaista käy edelleen maksutta lääkärin, hoitajan tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolla terveysasemalla. Tein vuonna 2022 Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuustolle aloitteen, että maksuton perusterveydenhuolto otetaan käyttöön Kainuussa 1.1.2023 alkaen. Aloitteen käsittelyn yhteydessä esittelijä ehdotti, ettei maksutonta perusterveydenhuoltoa oteta…
Mitä ovat sote-palveluiden kipukohdat?
On usein sanottu, että sivistyksen mitta on se, miten yhteiskunta kohtelee kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Hyvinvointialueiden johtajat ovat Suomessa tehneet ehdotuksia (HS 21.9.2024), mistä Suomessa voitaisiin luopua. Johtajat ehdottivat mm. henkilöstömitoituksista luopumista, erikoissairaanhoidon palvelujen rajaamista ja hoitotakuusta luopumista, kouluterveydenhuollon tarkastusten rajaamista sekä sosionomien nykyistä laajempaa työpanosta sosiaalityössä. Hyvinvointialueiden johtajien kommentit kertovat suoraan sote-palveluiden kipukohdista Suomessa.…
Tekoäly Kainuun hyvinvointialueen mahdollisuutena
Tällä hetkellä kansainvälisissä ja suomalaisissa selvityksissä on arvioitu tekoälyn hyödyntämiseen liittyviä mahdollisuuksia sosiaali- ja terveydenhuollossa. Terveydenhuollossa tekoäly voi esimerkiksi parantaa potilaiden hoitotuloksia, hoitoon pääsyä sekä optimoida resurssien käyttöä. Tekoälyn avulla on mahdollista saavuttaa säästöjä, pelastaa ihmishenkiä ja säästää sekä sote-ammattilaisten että potilaiden aikaa. Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt SOTE-tekoälyn ekosysteemin, jonka jäseneksi myös Kainuun…
Syntyvätkö palveluverkkopäätökset tiedolla vai tunteella?
Hyvinvointialueiden tilanne on koko Suomessa talouden näkökulmasta erittäin heikko. Sosiaali-, terveys ja pelastuspalveluiden menojen hillintä on epäonnistunut ensimmäisinä toimintavuosina. On käynyt päinvastoin: hyvinvointialueiden toimintamenot kasvoivat ennakkotietojen ja tilinpäätösarvioiden mukaan keskimäärin 10,2 % vuonna 2023 (HS 28.3.2024). Hyvinvointialueiden päätöksentekoa vauhdittaa vaatimus alijäämien kattamisesta vuoden 2026 loppuun mennessä. Näyttää yhä enemmän siltä, että sote-uudistus tulee epäonnistumaan ainakin…
Pirullinen priorisointi sosiaali- ja terveyspalveluissa
Kainuun hyvinvointialue on pirullisen ongelman edessä. Hyvinvointialueen taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen kolmen vuoden aikajaksolla. Lisäksi taseeseen aikaisemmin kertynyt alijäämä on katettava. Jos hyvinvointialue epäonnistuu talouden tasapainottamisessa, voi käynnistyä arviointimenettely. Arviointimenettelyssä hyvinvointialue joutuu etsimään talouden tasapainottamiskeinoja yhdessä valtiovallan kanssa. Vuodelta 2023 hyvinvointialueelle kertyi alijäämää n. 19 miljoonaa euroa. Hyvinvointialue on jälleen saman kysymyksen äärellä:…
Something went wrong. Please refresh the page and/or try again.
Valitse teksti aihealueen mukaan
ajatusleikki Aluevaalit asenne asiakasturvallisuus asuminen Eduskuntavaalit hyvinvointi hyvinvointialue johtaminen juhlapuhe köyhyys laadunhallinta lastenkirja lastensuojelu lean maakuntavero nuorisotyöttömyys omistajaohjaus opettaminen Opetus osallistuva budjetointi pahoinvointi palveluasuminen palveluseteli palveluverkko potilasturvallisuus priorisointi Projekti Rawls sosiaalihuolto Sosiaalipolitiikka sosiaalityö sote-uudistus strategia talousarvio tarkistuslista terveydenhuolto toimeentulotuki työhyvinvointi työttömyys työvoimapula uudistus vammaispalvelut vammaisuus verotus
Seuraa blogia
Tilaamalla saat päivitykset suoraan sähköpostiisi