Päivän politiikkaa seuratessa toistuu usein sama kaava. Ikävien uutisten jälkeen alkaa muistelu, kuka oli hallitusvastuussa silloin, kun tämä tai tuo asia alun perin päätettiin. Tämä imelin viisauden laji (jälkiviisaus) näyttää nostavan päätään erityisesti niissä tilanteissa, kun jostakin päätöksestä tulee yllättäviä seurauksia (esim. valtionyhtiö Fortumin Uniper-kaupat).

Hyvinvointialueuudistus on pitkällä ja monilla alueilla mietitään juuri nyt, miten rahat saadaan riittämään. Esimerkiksi Kainuun alueella on arvioitu, että tuleva rahoituspohja on arviolta 19–30 M€ alle arvioitujen toimintakulujen. Samalla talousarvion valmistelussa varaudutaan noin 25 M€:n alijäämään. Tämän seurauksena Kainuun hyvinvointialue voi joutua jo lähivuosina ns. arviointimenettelyyn, mikäli hyvinvointialue ei onnistu tarvittavissa talouden tasapainottamistoimissa.

Yllätyksenä tilanne ei Kainuussa tule, koska Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän perintönä moni talouden tasapainottamistoimenpide on siirtynyt. Esimerkiksi usean vuoden vireillä ollut Kuhmon terveysaseman viikonloppuvastaanoton lääkäripalveluiden lakkauttamisesta tehtiin päätös syksyllä 2022, kun lääkäripalvelun tuntihinnaksi muotoutui 400–700 €/tunti. Aika kallista palvelua, kun ottaa huomioon, että potilasmäärä on viikonloppuisin ollut n. 4–11 potilasta per päivä Kuhmossa.

Päätöksentekoon liittyy aina epävarmuustekijöitä. Jälkikäteen on helppo kehitellä erilaisia tarinoita siitä, miksi jokin asia meni niin kuin se meni. Viime aikoina niin paikallisella kuin kansallisella tasolla on ollut tapana siirtää ikäviä päätöksiä tulevaisuuteen, jopa tuleville sukupolville.

Se on jo nyt varmaa, että seuraava hallitus joutuu Suomessa ikävien päätösten eteen. Karkeat vaihtoehdot ovat jo tiedossa: 1) lisää veroja, 2) karsimista tai leikkaamista tai 3) lisää tuloja ja työllisyyttä. Toisaalta juuri vaalien alla juuri kukaan ei julkisesti halua puhua leikkauksista tai heikennyksistä julkisiin palveluihin.

Myös vallassa olevilla on usein halua lykätä ikäviä päätöksiä. Pienistä puroista voi kertyä suuria säästöjä, varsinkin jos säästöjä ajatellaan usean vuoden aikajänteellä. Toisaalta säästöpaineet niin aluetasolla kuin valtion tasolla edellyttävät merkittäviä muutoksia hyvinvointivaltioon ja arvovalintoja.

Taas olisi hyvä aika käydä keskustelua siitä, mitkä asiat ovat tärkeitä. Haluammeko pitää Kainuussa mahdollisimman kattavan palvelujärjestelmän hinnalla millä hyvänsä? Haluammeko pitää Suomessa mahdollisimman kattavan sosiaaliturvan? Miten näitä järjestelmiä tulisi kehittää inhimillisesti ja tarkoituksenmukaisella tavalla?

Aikaisempien päätösten polkuriippuvuus estää myös hyvinvointivaltion uudistamista. Esimerkiksi Suomessa monet työelämän lait ja sosiaalipolitiikan rakenteet ovat syntyneet täysin toisenlaisissa olosuhteissa. Uudistusten tekeminen on vaikeaa, koska sosiaalipolitiikan jokainen osa voi olla välttämätön jollekin väestönosalle. Nakkia ei voi syödä ja säästää yhtä aikaa – yhtä vastuutonta on siirtää ikäviä päätöksiä hamaan tulevaisuuteen.