Tekijä: Matti Heikkinen
-
Sodankäynti on monella tapaa vaikuttanut terveydenhuollon kehitykseen eri vuosikymmeninä. Esimerkiksi triage-käsite on peräisin ranskan kielen verbistä trier, joka tarkoittaa erottamista, lajittelua tai valintaa. Aivan viime vuosina Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen johtamisoppeja on sovellettu muihin elämänaloihin. Äärimmäinen johtajuus (ks. Willink & Babin 2017) on määritelmällisesti johtamisen lähestymistapa, jossa kirjaimellisesti pyritään omistamaan äärimmäisyyksiin saakka kaikki vaikuttavat tekijät asian tai toiminnan kannalta.…
-
Hoito- ja palvelutakuun lainsäädäntöuudistukset sekä lastensuojelulainsäädännön uudistukset ovat viime vuosina voimakkaasti kasvattaneet korjaavien palveluiden kysyntää Kainuussa sekä sosiaalihuollon (erityisesti lastensuojelun sijaishuolto) että terveydenhuollon laitospalveluissa (lasten ja nuorten psykiatriat). Tulevassa sote- ja maakuntauudistuksessa pyritään pitkällä aikavälillä hillitsemään kustannusten kasvua. Vain sairauksien ja pahoinvoinnin syihin vaikuttamalla voidaan pyrkiä kohti tehokkaampaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Resurssien mitoittaminen vain raskaaseen,…
-
Organisaatio- tai hallintomalli ei ole itseisarvo, vaan se kuvaa ainoastaan organisaation sisäistä työnjakoa ja johtamista. Välinearvon näkökulmasta pohtimisen arvoista on, missä määrin valittu organisointimalli edistää sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna on huomionarvoista, että Kainuun sotessa järjestämistä ja tuottamista ei ole erotettu toisistaan ja käytössä ei ole niin sanottua tilaaja-tuottaja -mallia. Toisaalta organisaatiokaaviosta ei…
-
Hyvät kuulijat, Olette lämpimästi tervetulleita harjannostajaisiin, jossa juhlistetaan Kajaanin Rajamiehentien asuntojen etenemistä. Suomi ratifioi YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista ja sopimuksista toukokuussa 2016. Sopimuksen tarkoitus on taata vammaisille ihmisille samat oikeudet kuin muille. Vammaisia ei saa syrjiä eli kohdella eri tavoin kuin muita. Ennen ratifiointia eduskunnan piti tehdä muutoksia lakeihin. Muutoksia tarvittiin lakeihin, jotka koskevat vammaisten…
-
Vuonna 2010 Iso-Britannian kilpapyöräjoukkueelle (Team Sky) asetettiin iso tavoite – Ranskan ympäriajon voittaminen. Yksikään britti ei kilpailua ollut voittanut ja tavoitteeksi asetettiin, että vuoden 2015 kilpailun voittaja on Team Sky. Joukkueen kehittämistoiminta oli yksinkertaista: kaikki pyrkivät yhden prosentin paranemiseen kaikessa toiminnassa, mikä liittyy pyöräilyyn. Tämän jatkuvan parantamisen taustalla oli yksinkertainen ajatus siitä, että useat pienet…
-
Tällä hetkellä julkisessa keskustelussa toimeentulotukea käsitellään monesta eri näkökulmasta. Ajankohtainen asia on esimerkiksi perustoimeentulotuen siirtyminen Kelan myöntämäksi etuudeksi. Myös viime syksynä huomiota herätti kuntien erilaiset toimeentulotuen myöntämiskäytännöt maahanmuuttajaperheiden lastenvaunuihin. Keskustelun sivuun on kuitenkin jäänyt kuntien väliset erot esimerkiksi täydentävässä ja ehkäisevässä toimeentulotuessa. Lisäksi toimeentulotuen alikäytöstä käydään vain akateemista keskustelua. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämästä…
-
(julkaistu Kainuun Sanomissa 8.9.2014) Viime vuodet Suomen sosiaali- ja terveydenhuollossa ovat olleet uudistuksen aikaa. Yhtä aikaa uudistetaan useita keskeisiä sosiaali- ja terveydenhuollon lakeja. Lisäksi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä säädetään uutta järjestämislakia. Vaikka moni yksityiskohta on tällä hetkellä vielä hämärän peitossa, on valmistelua osin kritisoitu siitä, että palvelurakenneuudistuksessa on edetty terveydenhuoltopainotteisesti. Tämä näkyy kansallisen ohjauksen tehostamistavoitteissa,…
-
Koskemattomat on vuonna 2011 valmistunut palkittu ranskalaiselokuva, joka käsittelee yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita. Huomionarvoista on myös se, että elokuva perustuu tositapahtumiin. Vaikka elokuva valmistui muutama vuosi sitten, on sen sanoma ja keskeiset teemat edelleen erittäin ajankohtainen. Yhtenä taustalla olevana teemana elokuvassa on työttömyys ja erityisesti nuorisotyöttömyys. Vuoden 2013 lopun tilastotiedot kertovat nuorisotyöttömyyden olevan erittäin ajankohtainen ongelma…
-
(Julkaistu Kainuun Sanomissa 7.10.2013) Lasten ja nuorten psyykkisestä pahoinvoinnista ja sairastamisesta kunnalle aiheutuvien kustannusten kokonaisuutta nimitetään toisinaan häiriöpalvelumenoiksi (termi on professori Matti Rimpelän.) Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä näitä kustannuksia voidaan tarkastella esimerkiksi perhepalvelujen tulosalueen näkökulmasta. Kustannuksiin ei sisälly lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin edistäviä ja ehkäiseviä palveluja, vaan tarkastelussa on ennen kaikkea niin sanottujen korjaavien palvelujen kustannuskehitys.…
-
Arvoisa juhlayleisö, Juhlistamme tänään Kajaanin Validia-talon 30-vuotisjuhlaa. Invalidiliiton asumispalvelut Oy on järjestänyt palveluasumista Suomessa jo yli 40 vuoden ajan ja Kajaanissa nyt siis 30 vuotta. Validia-talo on myös Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän keskeinen yhteistyökumppani asumispalvelujen järjestämisessä. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa. Kuntayhtymä tuottaa kuntien kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut lasten…