Arvoisa juhlayleisö,

Juhlistamme tänään Kajaanin Validia-talon 30-vuotisjuhlaa. Invalidiliiton asumispalvelut Oy on järjestänyt palveluasumista Suomessa jo yli 40 vuoden ajan ja Kajaanissa nyt siis 30 vuotta. Validia-talo on myös Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän keskeinen yhteistyökumppani asumispalvelujen järjestämisessä. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa. Kuntayhtymä tuottaa kuntien kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut lasten päivähoitoa lukuun ottamatta Kainuussa Vaalan ja Puolangan kuntaa lukuun ottamatta. Visio on, että Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on arvostettu edelläkävijä sote-palvelujen kehittämisessä ja palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeita.

Suomalaisten asuminen ja palveluasuminen on tällä hetkellä muutoksessa. Vaikka elämme yhä kansainvälisemmässä maailmassa, asuminen kuuluu edelleen vahvasti kansallisen itsemääräämisoikeuden piiriin. Palveluasuminen on kunnan lakisääteinen tehtävä, jonka järjestämisestä kunta vastaa. Lainsäädännön lähtökohtana on se, että palveluasuminen vastaa laadullisesti ja määrällisesti kuntalaisten tarpeita. Tällöin on tärkeää tietää, minkälaisia tarpeita suomalaisilla, vammaisilla henkilöillä ja kainuulaisilla asumiseen liittyen on? Mihin suuntaan vammaisten henkilöiden ja kehitysvammaisten henkilöiden asuminen on kehittymässä?

Suomalaisten asuminen on muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana todella paljon. 1900-luvulla suomalaiset ovat muuttaneet tuvista kerrostaloihin ja maalta kaupunkiin. Vuonna 1900 lähes yhdeksän kymmenestä asui maalla ja asuntoihin kuului yksi tai kaksi huonetta. Teknisiä laitteita ei juuri ollut, sillä asunnoista sähköistettyjä oli vain prosentti. Tänä päivänä lähes kaikki suomalaisten asunnot ovat melko uusia, hyväkuntoisia ja sähköistettyjä. Sähkö yleistyi 1920-luvullla, sisävessa 1960-luvulla ja kylpyhuone 1970-luvulla. Suomalaisessa asuntopolitiikassa vallitsi 1960–1980 -luvuilla laaja sosiaalinen asuntotuotanto, jolloin myös asumista tukevat hyvinvointivaltion palvelut laajenivat. Samoihin aikoihin ajoittuu Kajaanin Validia -talon rakentaminen. Historiallinen kehitys osaltaan toistaa itseään 2000-luvulle tultaessa, koska erityisryhmien palveluasuminen sekä ympäristö- ja esteettömyyssäädökset ovat uudelleen nousseet asumispolitiikan aiheiksi.

Suomalaisten asumista on tutkittu polkuriippuvuuden käsitteen avulla. Polkuriippuvuus tarkoittaa sitä, miten aikaisemmin tehdyt päätökset ja syntyneet käytännöt vaikuttavat myöhempiin ratkaisuihin ja ohjaavat niitä. Tästä näkökulmasta polkuriippuvuus on myös ilmiö, jota voidaan hyödyntää tulevaisuuden ennakoinnissa. Polkuriippuvuus vaikuttaa asumisessa moniin eri asioihin, kuten asumiskulttuuriin ja sen avulla on selitetty muun muassa eroja pohjoismaiden välillä. Asumisessa polkuriippuvuus näkyy esimerkiksi asumistavoissa ja asumisen instituutioissa, asuntokannan koostumuksessa, asuntojen koossa, talotyypissä tai rakennus- ja sisustustyyleissä. Polkuriippuvuus on myös havaittavissa pienissä asioissa: suomalaiset suosivat saunoja, astiankuivauskaappeja ja luonnonläheistä asumista. Toisaalta suomalaista asumista kuvaavat omillaan selviytymisen perinne sekä asukkaan vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa omaan asumiseensa.

Asumisen lisäksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehitys on muuttunut sadassa vuodessa erittäin paljon. Vielä 1900-luvun alussa yhteiskunnan sosiaalisia ongelmia ratkottiin vaivaishoitona, johon kuuluivat muun muassa laitos-, eläte- ja ruotuhoito sekä vakinainen ja tilapäinen avustus. Vielä 1900-luvun alkuvuosina Suomessa järjestettiin niin sanottuja vaivaishuutokauppoja, jossa hoitotehtävän sai sen vähimmällä maksulla ottamaan tarjoutunut. Elätehoitojärjestelmällä hoidettiin niin lapsia, vanhuksia, mielisairaita ja vammaisia henkilöitä. Yhteiskunnallisen kritiikin myötä vaivaishoidosta siirryttiin vuosikymmenien aikana nykyiseen sosiaalihuoltojärjestelmään. Samaan aikaan palvelujärjestelmä on kehittynyt vaivaistalojen, kunnalliskotien, vanhainkotien, palvelutalojen ja asumisyksiköihin ja yhä enenevässä määrin yksilölliseen palvelusuunnitteluun ja palveluasumiseen. Viime vuosikymmenien trendejä ovat olleet niin sosiaalihuollossa kuin vammaisten henkilöiden palveluissa laitoshuollon hajauttaminen, normalisaatio, mahdollisimman vähän rajoittava elinympäristö, yhteiskunnallinen integraatio, inkluusiotavoitteen mukainen yhteiset koulu- ja opiskelumahdollisuudet, tuettu ja integroitu työ, palvelurakenteen muutos sekä yksilöllinen palvelusuunnitelma. Moni näistä asioista on vieläkin kehitteillä.

Vaikka Suomen on arvioitu olevan vähiten epäonnistunut valtio koko maailmassa, on suomalaisessa palvelujärjestelmässä useita ongelmia. Vaikka suomalaisten terveys ja hyvinvointi ovat jatkuvasti kohentuneet, samanaikaisesti eri sosiaaliryhmien väliset terveys- ja hyvinvointierot ovat pysyneet ennallaan tai jopa kasvaneet. Tällä hetkellä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen on asetettu niin kansalliseksi kuin paikalliseksi tavoitteeksi. Kainuun kunnat ovat sitoutuneet perussopimuksessa kaventamaan väestöryhmien välisiä terveyseroja. Terveys- ja hyvinvointieroista on olemassa jonkin verran tutkimustietoa. Terveyseroja voidaan havaita niin sairastavuudessa, kuolleisuudessa kuin terveyskäyttäytymisessä. Esimerkiksi päivittäinen tupakointi Kainuussa on sitä yleisempää, mitä matalampi koulutustaso kuntalaisella on. Hyvinvointiin liittyvänä osatekijänä on mahdollista tarkastella esimerkiksi asuntojen keskipinta-alaa. Suomessa asuntojen keskipinta-ala henkilöä kohden on 38 neliömetriä. Erot ovat kuitenkin suuria: varakkaiden asunnot olivat vuonna 2005 keskimäärin 147 neliön suuruisia ja vähävaraisimman kymmenyksen asunnot puolestaan 45 neliön suuruisia.

Erityisryhmien asuntojen kokoa Suomessa ohjaa osaltaan asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n suunnitteluopas ja myöntämä rahoitus, jolla osaltaan varmistetaan valtion tukeman asuntotuotannon laatukriteerit. ARA:n kriteerit ovat samansuuntaisia suomalaisten asumistoiveiden kanssa. Suurin osa suomalaisista korostaa asumistoiveissaan keskeistä sijaisuutta, luonnonläheisyyttä, rauhallisuutta sekä pientaloasumista. Toisaalta suomalaisten asumistoiveissa on löydettävissä erilaisia asumisen alakulttuureja, jotka liittyvät ikävaiheeseen, elämäntilanteeseen tai erilaiseen arvomaailmaan. Asumisen joustavuutta ja muuntelumahdollisuuksia on tutkimusten mukaan liian vähän tarjolla vuokra-asunnoissa sekä kerrostaloalueilla.

Kukaan ei tällä hetkellä tiedä varmasti, mihin suuntaan suomalainen asuminen kehittyy. Olennaista on kuitenkin asiakkaan ja tässä tapauksessa asukkaan näkökulma. Kiinnittyminen tiettyyn asuinalueeseen ohjaa asumispäätöksiä. Tällöin olennaista on varsinaisen asunnon lisäksi asuinalue ja se, kuinka lähellä ystävät ja sukulaiset asuvat, miten kiinteitä naapurisuhteet ovat, minkälaisia palveluja alueella on tarjolla. Paikkaan kiinnittymiseen vaikuttavat asukkaan sosiaaliset suhteet ja oma historia, joka on osaltaan polkuriippuvuutta. Tänä päivänä asumisessa korostuvat myös yksilöllisyys, oman asumisen hallitseminen ja asunnon muuttaminen oman näköiseksi.

Kun puhutaan palveluasumisesta, vammaiset henkilöt mielletään yhä usein yhteneväiseksi kohderyhmäksi. Tämän vuoksi palveluasumisessa usein tarjotaan esteettömiä yleisratkaisuja, joissa yksilöllisyys toteutuu lähinnä käytettävyydessä. Tällöin saattaa jäädä huomaamatta arkeen liittyviä hyvinkin yksilöllisiä ratkaisuja. Vammaisten henkilöiden asumisessa tänä päivänä korostuu yhä enemmän esteettömyyden lisäksi esteettiset, elämäntapaan ja persoonaan liittyvät tekijät. Osallistuminen kodin esteettömien ratkaisujen suunnitteluun sekä oman kodin personalisointiin ovat tärkeitä näkökulmia tulevaisuuden asumisessa. Väestön nopean ikääntymisen vuoksi esteettömän asumisen merkitys on nousemassa yhä tärkeämmäksi. Esteetön ympäristö mahdollistaa turvallisen ja miellyttävän asumisen myös muille kuin vammaisille tai ikääntyneille henkilöille.

Vielä tänä päivänä asuntoja ja asuinalueita suunnitellaan enimmäkseen tuntemattomille asukkaille, minkä vuoksi ei ole edes teoriassa mahdollista kysyä asukkaan mielipidettä. Vaikka asukas olisikin tiedossa, suunnittelijan tulee ottaa huomioon se, että asukas voi vaihtua muutaman vuoden päästä. Asuinympäristön suunnittelussa korostuukin niin monen ihmisen tarpeista huolehtiminen kuin mahdollista. Palveluasumisen näkökulmasta lähitulevaisuudessa yhä olennaisempaa on kuntalaisten ja palvelunkäyttäjien mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palveluasumisen rakenteen ja palvelurakennetta koskevien suunnitelmien valmisteluun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Kainuussa valmistellaan tällä hetkellä kehitysvammaisten henkilöiden asumisen strategiaa tuleville vuosille. Keskeisiä tavoitteita ovat muun muassa palvelusuunnittelun ja asumista tukevien palveluiden vahvistaminen sekä tasapainoisen ja toimivan palvelurakenteen kehittäminen. Vuoden 2012 lopussa vammaispalveluiden piirissä oli noin 2500 asiakasta ja kehitysvammapalveluiden piirissä hieman yli 600 asiakasta. Kainuulaisen väestön ikääntyessä tarve erilaisiin esteettömiin asumisratkaisuihin korostuu yhä enemmän. Jo tällä hetkellä Kainuussa vaikeavammaisten palveluasumisen piirissä on noin kolmannes enemmän asiakkaita kuin koko maassa. Lisäksi vammaispalvelulain perusteella myönnettyjä asunnon muutostöitä ja asuntoon kuuluvia laitteita tehtiin lähes kolme kertaa enemmän kuin koko maassa.

Ihmisen hyvinvointi voidaan määritellä perustarpeiden tyydyttymisenä, jolloin asuminen on vain yksi perustarve. Suomalainen sosiologi Erik Allardt on tarkastellut hyvinvointia kolmesta eri ulottuvuudesta. Aineellisten ja ei-henkilökohtaisten perustarpeet (having), ihmisten välisiin suhteisiin ja identiteettiin liittyvien tarpeiden (loving) sekä yhteiskuntaan integroitumisen ja luonnon kanssa sopusoinnussa elämiseen (being). Pelkkien seinien ja neliöiden lisäksi tarvitaan siis ihmisten välisiä suhteita sekä sopusointua yhteiskuntaan ja luontoon. Tällöin on tärkeää huomioida ihmisten omat kokemukset ja ajatukset: miten sinä pystyt toteuttamaan asumisen unelmiasi ja elämään arkeasi? Asumisen lisäksi on olennaista muistaa hyvinvoinnin muut ulottuvuudet. Terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisen näkökulmasta huomiota tulee kiinnittää niin kouluttautumis- ja työllistymismahdollisuuksiin sekä palveluiden tasa-arvoisiin käyttömahdollisuuksiin. Olennaista on kysyä myös, pystymmekö tarvittaessa luopumaan perinteistä ja polkuriippuvuuksista, jotka ohjaavat palveluiden suunnittelua ja järjestämistä.

Kirjallisuus

Jaakkola, J. ym. 1994. Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. Suomalaisten sosiaalisen turvan historia. Helsinki: Sosiaaliturvan keskusliitto.

Juntto, A. (toim.). 2010. Asumisen unelmat ja arki. Helsinki: Gaudeaumus.

Kaski, M. (toim.). 2009. Kehitysvammaisuus. Helsinki: WSOY.

Uotinen, S. ym. 2012. Palveluasumisen järjestäminen ja kilpailuttaminen. Helsinki: Kuntaliitto.