Tällä hetkellä julkisessa keskustelussa toimeentulotukea käsitellään monesta eri näkökulmasta. Ajankohtainen asia on esimerkiksi perustoimeentulotuen siirtyminen Kelan myöntämäksi etuudeksi.  Myös viime syksynä huomiota herätti kuntien erilaiset toimeentulotuen myöntämiskäytännöt maahanmuuttajaperheiden lastenvaunuihin. Keskustelun sivuun on kuitenkin jäänyt kuntien väliset erot esimerkiksi täydentävässä ja ehkäisevässä toimeentulotuessa. Lisäksi toimeentulotuen alikäytöstä käydään vain akateemista keskustelua.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämästä tilastokuutiosta selviää alue- ja kuntakohtaiset erot toimeentulotukimenoissa. Sosiaali- ja terveysministeriö esimerkiksi suosittelee, että kunnat budjetoisivat ehkäisevään toimeentulotukeen 3,3 % toimeentulotukimenoista. Vuonna 2013 tämä suositus ei toteutunut ja ehkäisevään toimeentulotukeen käytettiin koko maassa vain 2,7 % kaikista toimeentulotukimenoista. Kainuussa edellä mainittu suhdeluku oli 3,2 % vuonna 2013.

Paljonko harrastusmenoihin, lastenvaunuihin tai hautajaisiin?

Yleisellä tasolla olevien erojen lisäksi myös kuntien välillä on suuria eroja yksityiskohdissa. Se kuinka paljon esimerkiksi lapsiperheiden harrastusmenoja tuetaan, kuinka arvokkaat lastenvaunut toimeentulotuella saa hankkia, tai mitä kaikkia kustannuksia hautajaismenoissa huomioidaan vaihtelee. Kainuun soten toimeentulotuen myöntämisohjeissa lasten harrastusmenojen enimmäismääräksi voidaan kuittia vastaan myöntää 150 euroa vuodessa.

Edelleen hautajaismenoina ei Kainuun sotessa huomioida hautakiveä, muistotilaisuudesta aiheutuvia tai kuolinilmoituksesta aiheutuvia kustannuksia. Nämä yksityiskohdat selittävät joiltain osin kustannusten vaihtelua kuntien toimeentulotukimenoissa. Merkittävämpi tekijä on luonnollisesti se, että toimeentulotukea hakeneiden ja saaneiden kuntalaisten määrä vaihtelee paljon alueellisesti, esimerkiksi vuonna 2013 Ahvenanmaalla 2,8 % asukkaista sai toimeentulotukea, kun Pohjois-Karjalassa tuen piirissä oli 8,6 % asukkaista. (THL/SOTKAnet)

Kunnallinen sosiaalipolitiikka mahdollistaa tai estää

Vaikka toimeentulotuen perusosa on Kelan myöntämä etuus vuodesta 2017 alkaen, kunnalliseen itsehallintoon ja päätöksentekoon jää edelleen suurelta osin valta päättää asioista: kuinka paljon toimeentulotukea myönnetään missäkin tilanteissa köyhimmille kuntalaisille. Näillä päätöksillä osaltaan mahdollistetaan tai kavennetaan heikoimmassa asemassa olevien kuntalaisten ja perheiden mahdollisuuksia ylläpitää omaa terveyttä ja hyvinvointia.

Toimeentulotukitilastojen rinnalla onkin syytä pohtia toimeentulotuen kattavuutta julkisena palveluna. Samaan aikaan, kun koko maassa 7 % sai toimeentulotukea vuonna 2013 (THL/SOTKAnet), jopa 20 % suomalaisista oli joutunut tinkimään ruuasta, lääkkeistä tai lääkärissäkäynneistä rahan puutteen vuoksi (Kaikkonen ym.). Tämä osaltaan kuvaa sitä, miten sosiaaliturvan alikäyttö voi osaltaan ylläpitää väestön pahoinvointia.

Kirjallisuus

Kaikkonen R, Murto J, Pentala O, Koskela T, Virtala E, Härkänen T, Koskenniemi T, Ahonen J, Vartiainen E & Koskinen S. Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen perustulokset 2010-2014. Verkkojulkaisu: www.thl.fi/ath