Avainsana: Sosiaalipolitiikka
-
Viime aluevaalien alla otin rohkeasti kantaa maksuttoman perusterveydenhuollon puolesta. En ole muuttanut mielipidettäni. Esimerkiksi kokoomusjohtoisessa Helsingin kaupungissa n. 684 000 kuntalaista käy edelleen maksutta lääkärin, hoitajan tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolla terveysasemalla. Tein vuonna 2022 Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuustolle aloitteen, että maksuton perusterveydenhuolto otetaan käyttöön Kainuussa 1.1.2023 alkaen. Aloitteen käsittelyn yhteydessä esittelijä ehdotti, ettei maksutonta perusterveydenhuoltoa oteta…
-
Kainuun Sanomien pääkirjoituksessa (13.3.2024) tartuttiin lastensuojelun haasteisiin ja ongelmiin. KS korosti rahoituksesta ja resursseista päättävien luottamushenkilöiden rohkeutta tarkastella tulevaisuutta. Lastensuojelun tarve on jatkanut kasvua viime vuosikymmenet. Sekä lastensuojeluilmoitusten määrä että kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on jatkanut kasvua. THL:n tietojen mukaan Kainuun hyvinvointialueella tehtiin vuonna 2022 yhteensä 2147 lastensuojeluilmoitusta eli lähes kuusi ilmoitusta jokainen päivä.…
-
Muistatko vielä, miten rajuja leikkauksia julkisiin menoihin Suomessa tehtiin 1990-luvulla? Ei ole yhdentekevää, mitä leikataan. Liian rajut tai väärin kohdistuvat leikkaukset heikentävät tulevien sukupolvien mahdollisuuksia menestyä. Suuren laman leikkauspäätökset koskivat tarkoituksella kaikkia. Tutkimusten mukaan laman huonoista päätöksistä kärsivät eniten velalliset ja pitkäaikaistyöttömät. Suomi on velkaantunut ennätyksellisen paljon viime vuosien aikana. Suomi on Ruotsiin verrattuna kaksi…
-
Lähes kaikki Suomen hyvinvointialueet ovat aloittamassa ensimmäisen toimintavuotensa alijäämäisinä. Tämän vuoksi monet hyvinvointialueet ovat tehneet avoimia vetoomuksia valtiolle lisärahoituksen saamiseksi. Hyvinvointialueiden rahoitusmallia on moitittu, vaikka rahoituksen määräytymistekijöissä huomioidaan aikaisempaa paremmin alueiden väliset erot asukkaiden palvelutarpeissa ja alueellisten olosuhteiden eroissa. Sote-uudistuksen varaan on laskettu paljon, sillä hyvinvointialueiden kustannukset ovat noin kolmannes valtion budjetista (n. 22,5 mrd.…
-
Sote-palveluissa on Suomessa rakenteellisia ongelmia. Hoitoon pääsy ei toteudu kaikilta osin lain velvoittamalla tavalla terveydenhuollossa tai sosiaalihuollossa. Useat asiantuntijat ovat esittäneet, että henkilökohtainen rikosvastuu voisi olla keino parantaa palveluiden saatavuutta. Esimerkiksi rikosoikeuden professori Matti Tolvanen arvioi vastikään (IL 25.9.2022), että jatkuva palveluiden järjestämiseen tarvittavien resurssien alibudjetointi voisi ylittää virkarikoksen tunnusmerkistön. Tolvasen mukaan kunnanhallituksen, -valtuuston ja…
-
Päivän politiikkaa seuratessa toistuu usein sama kaava. Ikävien uutisten jälkeen alkaa muistelu, kuka oli hallitusvastuussa silloin, kun tämä tai tuo asia alun perin päätettiin. Tämä imelin viisauden laji (jälkiviisaus) näyttää nostavan päätään erityisesti niissä tilanteissa, kun jostakin päätöksestä tulee yllättäviä seurauksia (esim. valtionyhtiö Fortumin Uniper-kaupat). Hyvinvointialueuudistus on pitkällä ja monilla alueilla mietitään juuri nyt, miten…
-
(julkaistu Kainuun Sanomissa 11.1.2022) Tiesitkö, että Kainuussa syntyvällä poikavauvalla on Suomen matalin elinajanodote? Meidän valintojen ansiosta vauvan ensimmäisen itkun ja henkäyksen tukena meillä on nykyaikainen synnytys- ja teho-osasto, osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta sekä ensiluokkaiset tilat perheille. Juuri tämän vuoksi moni pohjoissuomalainen haluaa synnyttää Kajaanissa, vaikka muita synnytyssairaaloita olisi lähempänä. Me valitsimme erikoissairaanhoidon uudistamisen 2010-luvulla. Kun…
-
(julkaistu Kainuun Sanomissa 16.10.2021) Minulla oli kunnia olla haastateltavana Kainuun hyvinvointialueen väliaikaiseksi valmistelujohtajaksi. Kyseessä oleva tehtävä on erityisen haastava. Aikaa on vähän, tehtävää on paljon ja epäonnistumisille ei ole tilaa. Käynnissä on niin alueellisesti kuin kansallisesti erittäin merkittävä uudistus. Yksittäistä virkavaalia tärkeämpää on kuitenkin vaihtaa näkökulma menneestä tulevaisuuteen. Kainuun lähtötilanne uudistukselle 2020-luvun alussa on hyvin…
-
Pohdin miten John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaa voisi soveltaa ns. sotesoppaan. Tulevat hyvinvointialueet tarvitsevat uusia avauksia omistajaohjaukseen. ”Rawlsin idean toteuttaminen käytännössä ja elävässä elämässä on haasteellista. Kunnallisessa päätöksenteossa esille tulevat mm. odotukset omia äänestäjiä kohtaan, puolueiden erilaiset painotukset sekä kunnan edun ajaminen. Toisaalta Rawlsin periaatteita olisi mahdollista myös yrittää sisällyttää palvelujärjestelmän ja palveluverkon suunnitteluun.” ”On syytä pohtia, olisiko paikallinen…
-
Hoito- ja palvelutakuun lainsäädäntöuudistukset sekä lastensuojelulainsäädännön uudistukset ovat viime vuosina voimakkaasti kasvattaneet korjaavien palveluiden kysyntää Kainuussa sekä sosiaalihuollon (erityisesti lastensuojelun sijaishuolto) että terveydenhuollon laitospalveluissa (lasten ja nuorten psykiatriat). Tulevassa sote- ja maakuntauudistuksessa pyritään pitkällä aikavälillä hillitsemään kustannusten kasvua. Vain sairauksien ja pahoinvoinnin syihin vaikuttamalla voidaan pyrkiä kohti tehokkaampaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Resurssien mitoittaminen vain raskaaseen,…