Kainuun hyvinvointialue tulee – oletko valmis?

(julkaistu Kainuun Sanomissa 16.10.2021)

Minulla oli kunnia olla haastateltavana Kainuun hyvinvointialueen väliaikaiseksi valmistelujohtajaksi. Kyseessä oleva tehtävä on erityisen haastava. Aikaa on vähän, tehtävää on paljon ja epäonnistumisille ei ole tilaa. Käynnissä on niin alueellisesti kuin kansallisesti erittäin merkittävä uudistus. Yksittäistä virkavaalia tärkeämpää on kuitenkin vaihtaa näkökulma menneestä tulevaisuuteen. Kainuun lähtötilanne uudistukselle 2020-luvun alussa on hyvin haasteellinen, kenties koko maan vaikeimpia.

Väestörakenne, työllisyys ja julkinen talous muodostavat Suomessa kolmiyhteyden, joka asettaa reunaehdot sosiaali- ja terveyspolitiikalle. On hyvä huomata, että kyseessä on enemmän mitoitus- kuin periaatekysymys – alueellisesti emme voi ylläpitää nykyistä palvelujärjestelmää väestön vähentyessä. Hyvinvointialueiden sääntely ja erityisesti valtion talousohjaus kannustaa tulevia hyvinvointialueita toimimaan tehokkaasti ja vaikuttavasti. Uudistukseen on sisään rakennettu myös halu kasvattaa sote-järjestäjien eli hyvinvointialueiden kokoa ja vähentää niiden lukumäärää.

Uudistuminen tapahtuu usein vasta pakon edessä ja kriisien kautta. Hyvinvointivaltion uudistaminen on lähivuosina ja vuosikymmeninä yhä enemmän voimavarojen uudelleen kohdentamista ja jakamista.  Tunnistammeko yhteisen tilannekuvan – olemmeko samassa veneessä Kainuussa? Kainuun väestön sairastavuus, matala työllisyysaste, sosiaali- ja terveydenhuollon korkeat kustannukset sekä ikääntyvä väestö muodostavat itseään ruokkivan kielteisen kehityksen.

Tulevaisuudessa tarvitsemme yhä enemmän rakkautta ja luottamusta toisiimme. Olennaista on keskittyä suuriin linjoihin ja hyödyntää olemassa olevaa osaamista. Muutos on mahdollisuus ja kasvun asenne auttaa haasteissa. Samalla yhteistyö korostuu: Me kainuulaiset voitamme tai häviämme yhdessä. Emme tarvitse sankareita, tarvitsemme toisemme.

Hyvinvointialueen tulevaisuuden kannalta yksi ratkaiseva tekijä on tulevat aluevaalit. Nyt jos koskaan kannattaa äänestää vaaleissa. Näin varmistamme Kainuun menestymisen ja uudistumisen tulevaisuudessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s