Avainsana: hyvinvointi
-
Sote-palveluissa on Suomessa rakenteellisia ongelmia. Hoitoon pääsy ei toteudu kaikilta osin lain velvoittamalla tavalla terveydenhuollossa tai sosiaalihuollossa. Useat asiantuntijat ovat esittäneet, että henkilökohtainen rikosvastuu voisi olla keino parantaa palveluiden saatavuutta. Esimerkiksi rikosoikeuden professori Matti Tolvanen arvioi vastikään (IL 25.9.2022), että jatkuva palveluiden järjestämiseen tarvittavien resurssien alibudjetointi voisi ylittää virkarikoksen tunnusmerkistön. Tolvasen mukaan kunnanhallituksen, -valtuuston ja…
-
(julkaistu Kainuun Sanomissa 11.1.2022) Tiesitkö, että Kainuussa syntyvällä poikavauvalla on Suomen matalin elinajanodote? Meidän valintojen ansiosta vauvan ensimmäisen itkun ja henkäyksen tukena meillä on nykyaikainen synnytys- ja teho-osasto, osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta sekä ensiluokkaiset tilat perheille. Juuri tämän vuoksi moni pohjoissuomalainen haluaa synnyttää Kajaanissa, vaikka muita synnytyssairaaloita olisi lähempänä. Me valitsimme erikoissairaanhoidon uudistamisen 2010-luvulla. Kun…
-
(julkaistu Kainuun Sanomissa 18.12.2021) Olen varma, että isoisäni toivoi parempaa maailmaa lapsilleen. Vaikka isoisäni ei osannut lukea, hän osasi kuvitella enemmän. Uskallatko sinä kuvitella toisin tai vaatia mahdotonta? Suomessa on vielä vähän luotettavaa näyttöä ehkäisevien toimien vaikuttavuudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Ehkä liian vähän, sillä ehkäisevien lisäpalvelujen rahoitukseen ei näytä löytyvän rahoitusta suomalaisessa sosiaali- ja terveyspolitiikassa.…
-
(julkaistu Kainuun Sanomissa 16.10.2021) Minulla oli kunnia olla haastateltavana Kainuun hyvinvointialueen väliaikaiseksi valmistelujohtajaksi. Kyseessä oleva tehtävä on erityisen haastava. Aikaa on vähän, tehtävää on paljon ja epäonnistumisille ei ole tilaa. Käynnissä on niin alueellisesti kuin kansallisesti erittäin merkittävä uudistus. Yksittäistä virkavaalia tärkeämpää on kuitenkin vaihtaa näkökulma menneestä tulevaisuuteen. Kainuun lähtötilanne uudistukselle 2020-luvun alussa on hyvin…
-
Hoito- ja palvelutakuun lainsäädäntöuudistukset sekä lastensuojelulainsäädännön uudistukset ovat viime vuosina voimakkaasti kasvattaneet korjaavien palveluiden kysyntää Kainuussa sekä sosiaalihuollon (erityisesti lastensuojelun sijaishuolto) että terveydenhuollon laitospalveluissa (lasten ja nuorten psykiatriat). Tulevassa sote- ja maakuntauudistuksessa pyritään pitkällä aikavälillä hillitsemään kustannusten kasvua. Vain sairauksien ja pahoinvoinnin syihin vaikuttamalla voidaan pyrkiä kohti tehokkaampaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Resurssien mitoittaminen vain raskaaseen,…
-
(Julkaistu Kainuun Sanomissa 7.10.2013) Lasten ja nuorten psyykkisestä pahoinvoinnista ja sairastamisesta kunnalle aiheutuvien kustannusten kokonaisuutta nimitetään toisinaan häiriöpalvelumenoiksi (termi on professori Matti Rimpelän.) Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä näitä kustannuksia voidaan tarkastella esimerkiksi perhepalvelujen tulosalueen näkökulmasta. Kustannuksiin ei sisälly lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin edistäviä ja ehkäiseviä palveluja, vaan tarkastelussa on ennen kaikkea niin sanottujen korjaavien palvelujen kustannuskehitys.…