Tekijä: Matti Heikkinen
-
Päivän politiikkaa seuratessa toistuu usein sama kaava. Ikävien uutisten jälkeen alkaa muistelu, kuka oli hallitusvastuussa silloin, kun tämä tai tuo asia alun perin päätettiin. Tämä imelin viisauden laji (jälkiviisaus) näyttää nostavan päätään erityisesti niissä tilanteissa, kun jostakin päätöksestä tulee yllättäviä seurauksia (esim. valtionyhtiö Fortumin Uniper-kaupat). Hyvinvointialueuudistus on pitkällä ja monilla alueilla mietitään juuri nyt, miten…
-
Nyt on jo nähtävissä, että ensi talvesta tulee monelle kotitaloudelle erityisen vaikea. Sähkön hinta on ennätyskorkealla ja sen riittävyyden varmistaminen on haaste. Mikäli sähköyhtiöt luopuvat määräaikaisista sopimuksista ja markkinoilla siirrytään pörssihinnoitteluun, riskin hintojen noususta kantavat kotitaloudet. Jokainen voi osaltaan säästää sähköä, mutta korkea sähkön hinta vaikuttaa monin tavoin eri koteihin. Kotitalouksien käytettävissä olevia varoja ja…
-
Kainuun hyvinvointialueen valtuusto teki merkittävän strategisen valinnan viime kokouksessaan (29.6.2022). Palveluiden tuottaminen ja järjestäminen erotetaan jatkossa toisistaan ja hyvinvointialueen johdon järjestämiskyvykkyyttä vahvistetaan. Suomessa palveluseteleitä on käytetty vastaamaan kasvavaan palveluiden kysyntään, palvelutarjonnan sisällön monipuolistamiseen, yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistämiseen, ruuhkahuippujen tasaamiseen sekä asiakkaan mielipiteen huomioimiseen. Useimmiten palveluseteleitä on kohdennettu uusille asiakkaille, jolloin palvelujen järjestämistapa ei ole muuttunut…
-
(julkaistu Kainuun Sanomissa 11.6.2022) Avoin data on digitaalisessa muodossa olevaa informaatiota. Se on kaikkien vapaasti käytettävissä mihin tahansa käyttöön, kunhan alkuperäinen lähde mainitaan. Julkinen hallinto kerää ja hallinnoi Suomessa erittäin arvokkaita tietovarantoja, joita avaamalla voidaan edistää monia tavoitteita. Kainuun hyvinvointialueella syntyy valtava määrä dataa, joka on arvokasta. Kun tämä data avataan yhteiskunnan käytettäväksi, sen arvo…
-
Aloitin opettajana ja projektiasiantuntijana Kajaanin ammattikorkeakoulussa keväällä 2021. Kun aloitin, minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä nykyaikaisesta verkkopedagogiikasta ja suurin osa aiheeseen liittyvistä käsitteistä oli minulle kokonaan vieraita. En ollut esimerkiksi käyttänyt moodlea vuosikausiin. Suoritin opettajan pedagogisen pätevyyden vuonna 2011 ja muistikuvieni mukaan digipedagogiikasta ei tuolloin puhuttu mitään. Toisaalta aloittaessani opettajana keväällä 2021, korona-aikaa ja etäopetusta…
-
Kainuun hyvinvointialueen valmistelussa alkaa keskustelu arvoista. Hyvinvointialueen tuleva strategia rakentuu yhteisille arvoille. Julkinen keskustelu arvoista on tärkeää, sillä arvot luovat luottamusta. Luottamus on yhteistoiminnan liimaa ja osa yhteistä sosiaalista pääomaa. Kainuun hyvinvointialueen on johdonmukaisesti ja aidosti lunastettava sille asetetut odotukset. Odotettavissa on myös arvoristiriitoja. Heikoimmillaan käy niin, että Kainuun hyvinvointialueella on keskenään ristiriidassa olevia arvoja.…
-
(julkaistu Kainuun Sanomissa 29.4.2022) Hallituksen esitys eduskunnalle hyvinvointialueiden rahoituslain muutoksesta on ollut lausunnolla ennätyksellisen lyhyen ajan: 13.4.-21.4.2022. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023. Hyvinvointialueiden rahoitukseen on tulossa uusi määräytymistekijä, yliopistosairaalalisä (1,7 % sote-rahoituksesta koko maan tasolla, n. 350 M€ v. 2022 tasossa). Samalla on tarkoitus korjata ja säätää hyvinvointialueiden rahoitusta sääntelevää lainsäädäntöä. Lausuntoyhteenvedon mukaan muutos…
-
Tällä hetkellä monessa maakunnassa valmistellaan hyvinvointialueiden strategiaa. Osassa maakuntia strategia on jo lausuntokierroksella. Kainuun alueen strategian valmistelusta ei ole vielä ollut valtuutetuille juuri mitään kerrottavaa. Tämän vuoksi askartelin ensimmäisen hahmotelman etenemissuunnitelmaksi Kainuussa. Sote-uudistuksen perimmäiset tavoitteet ovat meille kaikille jo tuttuja. Kansalaisille tulee tarjota laadukkaat palvelut yhdenvertaisesti, hyvinvointi- ja terveyseroja tulee kaventaa, kustannuksia hillitä ja työvoiman…
-
Kainuun hyvinvointialueelle siirtyy paljon sopimuksia alueen kunnilta, kaupungeilta ja sote-kuntayhtymältä. Yksi merkittävä asia loistaa poissaolollaan: sosiaali- ja terveysalan järjestöjen taloudelliset avustukset. Esimerkiksi Kainuun sote myönsi tänä vuonna avustuksia n. 150 tuhatta euroa yli 40 kainuulaiselle järjestölle terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Nykyiset avustuspäätökset ovat voimassa vuoden 2022 loppuun. Suomen sosiaali- ja terveys ry (SOSTE) on esittänyt,…
-
Kerroin taannoin lastenkirjaprojektistani (ks. osa 1). Nyt on aika kertoa hieman tarkemmin kirjaprojektin taustasta, etenemisestä sekä alustatalouden ihmeellisyydestä. Idea lastenkirjaprojektiin syntyi, kun törmäsin toistuvasti uutisointiin (ks. HS 5.4.2021 ja Yle 27.11.2022) siitä, että lastenkirjoissa ei käsitellä köyhyyttä. Kun valmistelin syksyllä 2021 opetusta Kajaanin ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoille, yhtenä tenttikirjana ja opintojakson materiaalina hyödynsin Antti S. Mattilan erinomaista…