Tekijä: Matti Heikkinen
-
Mielenterveyden ongelmat ovat hyvin yleisiä. Ne ovat suurin syy sairauspoissaoloille ja ennen aikaiselle eläköitymiselle Suomessa. Mielenterveyshäiriöt aiheuttavat lähes puolet työkyvyttömyyseläkkeistä ja niistä on tullut haaste koko kansanterveydelle. Palvelujen saatavuus on saatava samalle tasolle kuin muissa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kainuussa mielenterveysongelmia on paljon. Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi Kainuussa 4,3 % sai työkyvyttömyyseläkettä 16–64 vuotiaista, mikä…
-
Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa 1.1.2023. Kun työntekijät siirtyvät useista eri organisaatioista samalle työnantajalle, käynnistyy palkkojen harmonisointi. Kainuussa ja osin muilla alueilla palkkaharmonisointi on ollut käynnissä jo useita vuosia. Todellinen hintalappu kustannusten kasvulle on vielä epäselvää. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantaja (KT) arvioi keväällä 2022, että harmonisointi kasvattaa työvoimakustannuksia kansallisesti noin 5,8 % (680 M€). Kokonaisarvion tekeminen on mahdotonta,…
-
Lähes kaikki Suomen hyvinvointialueet ovat aloittamassa ensimmäisen toimintavuotensa alijäämäisinä. Tämän vuoksi monet hyvinvointialueet ovat tehneet avoimia vetoomuksia valtiolle lisärahoituksen saamiseksi. Hyvinvointialueiden rahoitusmallia on moitittu, vaikka rahoituksen määräytymistekijöissä huomioidaan aikaisempaa paremmin alueiden väliset erot asukkaiden palvelutarpeissa ja alueellisten olosuhteiden eroissa. Sote-uudistuksen varaan on laskettu paljon, sillä hyvinvointialueiden kustannukset ovat noin kolmannes valtion budjetista (n. 22,5 mrd.…
-
Suomalaisen hyvinvointivaltion yksi keskeinen ratkaisematon ongelma on ylisukupolvinen huono-osaisuus ja syrjäytyminen. Ylisukupolvisuus tarkoittaa sitä, että vanhempien hyvinvoinnin ongelmat siirtyvät tai jatkuvat heidän lapsillaan. Sekä hyvinvointi että pahoinvointi kasautuvat. Erityisesti koulutuksen ja työvoiman ulkopuolelle jääneillä on monenlaisia terveyttä ja hyvinvointia heikentäviä tekijöitä, kuten heikompi terveys, masennusta ja yksinäisyyttä. Vaikka Suomessa on kenties maailman parhaimmat mahdollisuudet opiskella…
-
Polkupyörä on yleensä ensimmäinen kulkuväline, jota opimme käyttämään lapsena. Onkin omituista, että valtiovalta ei tue pyöräilyä ja erityisesti sähköpyöräilyä nykyistä enemmän. Suomalaisten ikääntyessä tarvitaan yhä enemmän keinoja lisätä väestön liikuntaa. Sähköpyörien kehitys on ollut viime vuosina erittäin nopeaa. Eri arvioiden mukaan sähköpyöräily edistää terveyttä ja säästää luontoa. Sähköpyöräily on selkein liikkumisen megatrendi tällä hetkellä. Sähköpyörä…
-
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä tehdään marras-joulukuussa paljon sosiaalihuoltoon liittyviä päätöksiä, joihin pieni osa asiakkaista hakee muutosta. Osa näistä muutoksenhaun alaisista päätöksistä on lakisääteisten määräaikojen vuoksi sellaisia, että niiden käsittely siirtyy tulevalle Kainuun hyvinvointialueelle. Kainuun hyvinvointialueen valmistelua on kuluvana vuonna tehty kiireessä ja vähäisin resurssein. Hyvinvointialueen hallintosääntö on esimerkiksi edelleen kesken. Osa Kainuun hyvinvointialueen lautakunnista,…
-
Kajaanin Akateemiset Naiset ry (KS 15.10.2022) kirjoittivat korkeasti koulutetun työvoiman osaajapulasta ja esittivät yliopistotasoisen korkeakoulutuksen lisäämistä Kainuuseen. Opiskelua korkeakouluissa ja yliopistoissa voidaan edistää monin tavoin. Korkeakouluopiskelijan näkökulmasta pelkästään opintoihin sisältyviin tentteihin osallistuminen voi aiheuttaa paljon matkustamista ja kustannuksia. Konkreettinen panostus korkeakouluissa opiskelevien tilanteeseen on yhteisen tenttitilan järjestäminen Kainuuseen. Suurin osa suomalaisista yliopistoista ja korkeakouluista on…
-
Sote-palveluissa on Suomessa rakenteellisia ongelmia. Hoitoon pääsy ei toteudu kaikilta osin lain velvoittamalla tavalla terveydenhuollossa tai sosiaalihuollossa. Useat asiantuntijat ovat esittäneet, että henkilökohtainen rikosvastuu voisi olla keino parantaa palveluiden saatavuutta. Esimerkiksi rikosoikeuden professori Matti Tolvanen arvioi vastikään (IL 25.9.2022), että jatkuva palveluiden järjestämiseen tarvittavien resurssien alibudjetointi voisi ylittää virkarikoksen tunnusmerkistön. Tolvasen mukaan kunnanhallituksen, -valtuuston ja…
-
Suomi oli vuonna 1943 ensimmäinen maa maailmassa, joka sääti kouluruokailun lailla maksuttomaksi. Sitä onkin pidetty yhtenä keskeisenä yhteiskunnan kehityksen kuvaajana. Myös sosiaali- ja terveydenhuollossa on mahdollista ajatella rohkeasti tulevaisuuteen. Toimiva perusterveydenhuolto on Kainuun alueen ihmisten kannalta ratkaiseva tekijä, mikä ylläpitää samalla alueen elinvoimaa, hyvinvointia ja uskoa tulevaan. Minusta perusterveydenhuollon tulisi olla maksutonta Kainuun lisäksi koko…
-
Nyt puuttuu enää painokone. Onneksi Tori.fi:ssä on myynnissä käytettyjä digipainokoneita muutamalla tuhannella eurolla. Muutamalla puhelinsoitolla selvisi, että lähin on noudettavissa vain 300 kilometrin päässä kotoani, eikä minulta enää puuttunut kuin peräkärry. Unelmani olisi pian totta! No ei nyt sentään. Maailma on täynnä erilaisia kirjapainoja ja Internet on pullollaan ohjeita kirjan taittamiseen. Nyt kirjaprojektini on saapunut…