Avainsana: Sosiaalipolitiikka
-
Tällä hetkellä julkisessa keskustelussa toimeentulotukea käsitellään monesta eri näkökulmasta. Ajankohtainen asia on esimerkiksi perustoimeentulotuen siirtyminen Kelan myöntämäksi etuudeksi. Myös viime syksynä huomiota herätti kuntien erilaiset toimeentulotuen myöntämiskäytännöt maahanmuuttajaperheiden lastenvaunuihin. Keskustelun sivuun on kuitenkin jäänyt kuntien väliset erot esimerkiksi täydentävässä ja ehkäisevässä toimeentulotuessa. Lisäksi toimeentulotuen alikäytöstä käydään vain akateemista keskustelua. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämästä…
-
(julkaistu Kainuun Sanomissa 8.9.2014) Viime vuodet Suomen sosiaali- ja terveydenhuollossa ovat olleet uudistuksen aikaa. Yhtä aikaa uudistetaan useita keskeisiä sosiaali- ja terveydenhuollon lakeja. Lisäksi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä säädetään uutta järjestämislakia. Vaikka moni yksityiskohta on tällä hetkellä vielä hämärän peitossa, on valmistelua osin kritisoitu siitä, että palvelurakenneuudistuksessa on edetty terveydenhuoltopainotteisesti. Tämä näkyy kansallisen ohjauksen tehostamistavoitteissa,…
-
(Julkaistu Kainuun Sanomissa 7.10.2013) Lasten ja nuorten psyykkisestä pahoinvoinnista ja sairastamisesta kunnalle aiheutuvien kustannusten kokonaisuutta nimitetään toisinaan häiriöpalvelumenoiksi (termi on professori Matti Rimpelän.) Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä näitä kustannuksia voidaan tarkastella esimerkiksi perhepalvelujen tulosalueen näkökulmasta. Kustannuksiin ei sisälly lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin edistäviä ja ehkäiseviä palveluja, vaan tarkastelussa on ennen kaikkea niin sanottujen korjaavien palvelujen kustannuskehitys.…
-
Jarkko Martikainen (2008, 17–18; ks. liite 1) pohtii runokokoelmassaan oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvon jakautumista yhteiskunnassa. Martikaisen runosta löytyy selkeitä viitteitä Rawlsin esittämään käsitykseen oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta ja oikeudenmukaisuusteoriasta. Martikainen vaikuttaa ensi alkuun kahdesta mainitusta ajattelijasta synkemmältä: tasa-arvoista yhteiskuntaa ei ole mahdollista saavuttaa ihmisten eläessä – tasa-arvoisuus on vallalla vain syntyessämme ja kuollessamme. Martikainen vaikuttaa ainakin edellä lainatun…