Avainsana: talousarvio
-
Kainuun hyvinvointialue on pirullisen ongelman edessä. Hyvinvointialueen taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen kolmen vuoden aikajaksolla. Lisäksi taseeseen aikaisemmin kertynyt alijäämä on katettava. Jos hyvinvointialue epäonnistuu talouden tasapainottamisessa, voi käynnistyä arviointimenettely. Arviointimenettelyssä hyvinvointialue joutuu etsimään talouden tasapainottamiskeinoja yhdessä valtiovallan kanssa. Vuodelta 2023 hyvinvointialueelle kertyi alijäämää n. 19 miljoonaa euroa. Hyvinvointialue on jälleen saman kysymyksen äärellä:…
-
Kainuun hyvinvointialueen valmistelu on juuri nyt vireillä. Tuleva sosiaali- ja terveyspoliittinen uudistus on tärkein koko Suomen ja tulevaisuuden kannalta. Uudistuksen kaikki hyödyt on otettava käyttöön mahdollisimman pian. Samalla on raivattava esteet menestymisen tieltä. Yksi sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitukseen ja talousjohtamiseen liittyvä rasite on alibudjetointi. Alibudjetointi tarkoittaa sitä, että kunnan tai kuntayhtymän talousarvio budjetoidaan tietoisesti liian…