Maksuton perusterveydenhuolto – utopiaa vai arvovalintoja?

Viime aluevaalien alla otin rohkeasti kantaa maksuttoman perusterveydenhuollon puolesta. En ole muuttanut mielipidettäni. Esimerkiksi kokoomusjohtoisessa Helsingin kaupungissa n. 684 000 kuntalaista käy edelleen maksutta lääkärin, hoitajan tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolla terveysasemalla.

Tein vuonna 2022 Kainuun hyvinvointialueen aluevaltuustolle aloitteen, että maksuton perusterveydenhuolto otetaan käyttöön Kainuussa 1.1.2023 alkaen. Aloitteen käsittelyn yhteydessä esittelijä ehdotti, ettei maksutonta perusterveydenhuoltoa oteta käyttöön Kainuun hyvinvointialueella. Mahdollisia toimenpiteitä asiaan liittyen luvattiin valmistella hyvinvointialueen strategian toimeenpano- ja syventämisvaiheessa vuonna 2023. Valtuusto hyväksyi ehdotuksen ja tämän jälkeen asiaan ei ole palattu. Sen sijaan aluehallitus on vuosittain hyväksynyt terveydenhuollon asiakasmaksuiksi korkeimman mahdollisen hinnan asiakkaalle.

Kuten aloitteessa toin esille, perusterveydenhuollon maksuttomuus siirtäisi konkreettisesti painopistettä perusterveydenhuoltoon. Maksut vähentävät eniten palveluja tarvitsevien asiakasryhmien tarpeenmukaista palvelujen käyttöä. Ennen kaikkea muutos edistää väestön hyvinvointia, sillä hoitamattomuus tulee erityisen kalliiksi koko yhteiskunnalle.

Vuodet ovat vierineet ja vieläkään hyvinvointialueen viranhaltijat, saati hyvinvointialueen hallitus eivät ole pystyneet arvioimaan, kuinka paljon muutos mahdollisesti vähentäisi hyvinvointialueen asiakasmaksutuottoja. Samaan aikaan kainuulaisten tukala tilanne jatkuu. Esimerkiksi Terve Suomi tutkimuksen mukaan kainuulaiset (44,6 %) kokivat suomalaisista useimmin v. 2022, että korkeat asiakasmaksut ovat haitanneet hoidon saantia.

Kainuun hyvinvointialueen alijäämien kasvaessa on kohtuullista pohtia myös arvovalintoja ja menneisyyden painolastia. Kainuun hyvinvointialue maksaa Puolangan kunnan tekemän peruspalveluiden ulkoistamissopimuksen kustannuksia ainakin vuoteen 2025 saakka ja mahdollisesti vielä pidempään. Hyvinvointialueen vuoden 2024 talousarviossa tähän on varattu lähes 13 miljoonaa euroa.

Puolangan kunnan alueella perusterveydenhuollon avohoidon (pl. suun terveydenhuolto) nettokäyttökustannukset olivat vuonna 2022 yhteensä 951 euroa/asukas. Kainuun hyvinvointialueella sama kustannus oli 480 euroa/asukas. Jos perusterveydenhuollon palveluissa olevia kustannuseroja onnistuneesti tasattaisiin Kainuussa, voisi kainuulaisten terveyden edistämiseen löytyä taloudellisia voimavaroja.

Voisiko vähäiset voimavarat kohdentaa toisin, siten että koko Kainuun väestö hyötyy? Olisiko nyt viimeistään aika käydä perusteellisempaa keskustelua maksuttomasta perusterveydenhuollosta Kainuussa?

(Kainuun Sanomat 29.11.2024)

Yksi vastaus artikkeliin “Maksuton perusterveydenhuolto – utopiaa vai arvovalintoja?”

  1. Terve Masa

    Hyvä on kirjoitus taas, täyttä asiaa! -Tommi Ikäheimo-PS

    Tykkää

Jätä kommentti tommii1973 Peruuta vastaus