Avainsana: osallistuva budjetointi
-
Kainuun hyvinvointialueella on käynnistynyt osallisuusohjelman ja -suunnitelman laatiminen. Laki hyvinvointialueesta velvoittaa hyvinvointialueen aluevaltuustoa huolehtimaan monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksista kainuulaisille ja muille palvelujen käyttäjille. Syksy 2023 on erinomainen ajankohta mahdollistaa myös Kainuun hyvinvointialueen asukkaille osallistua hyvinvointialueen talouden suunnitteluun. Osallistuvassa budjetoinnissa tavalliset kansalaiset pääsevät päättämään yhteisistä rahavaroista. Osallistuva budjetointi on mahdollista toteuttaa monin eri…
-
(julkaistu Kainuun Sanomissa 27.11.2021) Vaikka Suomi on edelleen yksi vähiten korruptoituneista maista maailmassa, vallan väärinkäyttö ei ole tuntematon ilmiö Kainuussa. Suomessa korruptiota ehkäistään seuraamusmaksulla, joka on rangaistusluonteinen hallinnollinen seuraamus. Sen tarkoitus on ehkäistä lainvastaista toimintaa ja estää sen toistuminen. Markkinaoikeus on viime vuosina määrännyt seuraamusmaksuja niin Puolangan kunnalle kuin Kainuun sotelle hankintalain vastaisista suorahankinnoista sosiaali-…