Kainuun hyvinvointialueen strategisia valintoja

Kainuun hyvinvointialueen strategian valmistelu alkaa. Nyt on aika muodostaa yhteinen tilannekuva, selvittää ja tiivistää Kainuun hyvinvoinnin kannalta tärkeimmät asiat.

Hyvinvointialuetta ohjaavat kansalliset tavoitteet ovat yksinkertaiset. Hyvinvointi- ja terveyseroja tulee kaventaa, yhdenvertaiset ja laadukkaat palvelut tulee turvata ja yhteiskunnallisiin muutoksiin tulee vastata. Juuri nyt keskeisiä muutoksia ovat mm. väestön ikääntyminen, maahanmuutto ja työvoimapula. Kaikki tämä tulee tehdä siten, että kustannusten kasvua hillitään.

Strategiassa yksinkertainen on kaunista. Toimintaa suuntaavana pohjantähtenä hyvinvointialueen strategiassa tulee olla ihmiset. Olemme todella pitkällä, kun meillä on tyytyväiset asiakkaat, turvalliset palvelut sekä sitoutunut ja ammattitaitoinen henkilöstö. Näille näkökulmille on jo olemassa kattavasti vertailukelpoista tietoa, mittareita ja indikaattoreita. Hyvässä strategiassa tärkeimmät asiat on kuvattu yhdessä kuvassa tai kuviossa (esim. visuaalinen strategiakartta).

Strategia on valintojen tekemistä. Valintojen tulee olla yhdenmukaisia ja tukea toisiaan. Voimme esimerkiksi valita mahdollisimman kattavan palveluverkon koko maakuntaan. Tällöin meidän on onnistuttava rekrytoimaan osittain henkilöstöä, joka rakastaa matkustamista. Toinen vaihtoehto on panostaa entistä enemmän digitalisaatioon. Jos valitsemme ennaltaehkäisyn, meidän tulee kaikin keinoin edistää palveluiden oikea-aikaisuutta, saatavuutta ja vaikuttavuutta.

Viime vuosina useat kunnat ja kuntayhtymät Suomessa ovat tehneet strategisen valinnan ja hakeneet kumppanuuksia ja kokonaisulkoistuksia. Esimerkiksi Länsi-Pohjan keskussairaala ulkoistettiin sairaanhoitopiirin ja yksityisen yrityksen yhteisyritykselle. Moni sosiaali- ja terveysalan yritys onkin hakenut uusia markkinoita ja kasvua keskittymällä isompiin kokonaisuuksiin. Toisaalta laissa hyvinvointialueista säädellään jonkin verran aikaisempaa tarkemmin ns. kokonaisulkoistuksia.

Tulevina vuosina Kainuun hyvinvointialueen on muodostettava strategisia kumppanuuksia muiden hyvinvointialueiden ja yritysten kanssa. Kumppanuudet ja yhteisyritykset parhaimmillaan täydentävät osapuolten osaamista, mahdollistavat investointeja sekä tukevat kaikkien osapuolten tavoitteita.

Kainuun hyvinvointialueella ensimmäinen strateginen valinta tehtiin, kun hallintosääntö hyväksyttiin aluevaltuuston ensimmäisessä kokouksessa. Päätösvalta esimerkiksi edellä kuvatun yhteisyrityksen perustamisesta kuuluu Kainuun hyvinvointialueen hallintosäännön perusteella aluehallitukselle. Naapurissamme Pohjois-Savossa osakeyhtiön, muun yhteisön ja säätiön perustaminen on katsottu niin merkittäväksi päätökseksi, että siitä päättää aluevaltuusto.

Hallintosääntö ja strategia hyvinvointialueelle valmistuvat vaiheittain. Tämän vuoksi valmistelussa on syytä kiinnittää huomiota kokonaisuuteen ja tarvittaessa muuttaa valta- ja vastuusuhteita vielä ennen toiminnan varsinaista käynnistymistä.

Jos Kainuussa tehdään strateginen valinta merkittävistä kumppanuuksista tai kokonaisulkoistuksista, mielestäni asiasta on päätettävä aluevaltuustossa.

(julkaistu Kainuun Sanomissa 23.3.2022)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s